Undercover – Soluttautuja rikollisten maailmassa
Suomen ensimmäisen undercover-poliisin tarina, jota ei ole ennen kerrottu.

Docendo · ilmestyy 28.09.2026 · 284 sivua, sidottu · yhdessä Kalevi Puontin kanssa · myös E- ja äänikirjana!
“Poliisi. Sinä lähdet nyt mukaan. Ota rauhassa, niin tämä menee ilman ongelmia.”
Sami Sallisen ura alkoi Helsingin poliisilaitoksen huumetoimistossa ja jatkui väkivaltarikostutkintaan, murharyhmään ja Suojelupoliisiin. Matkan varrella hän kuulusteli satoja rikollisia, toimi yhteisoperaatioissa ulkomaisten poliisi- ja tiedusteluviranomaisten kanssa ja eteni Suomen ensimmäisten kansainvälisiin peitetehtäviin koulutettujen poliisien joukkoon.
Undercover on rehellinen ja mukaansatempaava kertomus siitä, millaista on soluttautua järjestäytyneiden rikollisorganisaatioiden joukkoon, kun virheeseen ei ole varaa. Kirja avaa ainutlaatuisella tavalla oven maailmaan, josta Suomessa ei ole aiemmin kerrottu näin avoimesti.
Mutta tämä ei ole vain kirja rikostutkinnasta ja hengenvaarallisista tilanteista. Se on tarina siitä, miten vuosikymmenet rikollisten parissa muuttavat käsitystä ihmisestä ja miten samat opit, jotka toimivat kuulusteluhuoneissa ja peitetehtävissä, kantavat hedelmää jokaisessa kohtaamisessa.
Kirjan opit käytännössä
Undercover-kirjassa kuvatut taidot, luottamuksen rakentaminen, kehonkielen lukeminen, tilanteen hallinta paineen alla, ovat samoja taitoja, joita Sami nykyisin opettaa tuhansille ammattilaisille vuosittain.
Jos haluat tuoda nämä taidot omaan tiimiisi, tutustu valmennuksiin:
Myynti- ja neuvotteluvalmennus|Rakentava vuorovaikutus|Haastavat kohtaamiset



